PenTen Oy

Kannattavaa vastuullisuutta

Oleellisen ytimessä

Sanotaan, että on tärkeää nähdä metsä puilta, kiivetä oksalle, katsoa kokonaisuutta kauempaa, erottaa olennainen ja epäolennainen. Nykyhetkeen ja tulevaisuuteen kätkeytyy paljon potentiaaleja, joiden tunnistaminen edellyttää ilmatilaa ajattelussa. Eri asioita kuin ennen, eri tavalla kuin ennen. Innovaatio, uuden luominen, vielä olemattoman jalostaminen olevaksi.

PenTen Oy

Oleellisen ytimessä

Sanotaan, että on tärkeää nähdä metsä puilta, kiivetä oksalle, katsoa kokonaisuutta kauempaa, erottaa olennainen ja epäolennainen.

Nykyhetkeen ja tulevaisuuteen kätkeytyy paljon potentiaaleja, joiden tunnistaminen edellyttää ilmatilaa ajattelussa.

Eri asioita kuin ennen, eri tavalla kuin ennen. Innovaatio, uuden luominen, vielä olemattoman jalostaminen olevaksi.

Tutustu palveluihin

Edelläkävijyyttä vähähiiliseen liiketoimintaan

Yhteiskuntasuhteita ja metsäbiotaloutta

Asiantuntijaselvityksiä, esitelmiä, lehtikirjoituksia ja tilaisuuksien moderointia – näitä kaikkia suomeksi tai englanniksi.

Tutustu

Johdon valmennusta ja puhtia päätöksentekoon

Tukea tilanteissa, jotka liittyvät strategisten kysymysten hahmottamiseen ja jäsentämiseen sekä johtamistyön ja organisaation kehittämiseen.

Tutustu

Verkostoja ja rahoituskanavia

Täsmäapua yhteistyökumppaneiden etsintään ja rahoituksen kokoamiseen investointeja, kehittämishankkeita ja yritysjärjestelyjä varten - Suomesta, Euroopasta, maailmalta.

Tutustu

Apua yrityskauppaan

Yrityskauppojen prosessointi, ostaja- ja myyjäpotentiaalien kartoitus.

Tutustu
Konsultointia ja koulutuksia

Referenssit

Business Joensuu Oy & Projoplan Oy

Joensuun lentoaseman kehittämissuunnitelman laadinta - sähköinen lentoliikenne potentiaalina, 2023

Lue lisää

Business Joensuu Oy & Sweco Finland Oy

Joensuun kärkiteollisuusalueiden Master Planien laadinta, 2024

Lue lisää

European Commission

Circular Bio-based Europe Joint Undertaking (CBE JU) -rahoitusohjelmaan saapuneiden hakemusten evaluointi ja mentorointi. Kiertotalous ja vastuullisuus, 2022-2024.

Lue lisää
Meiltä ja maailmalta

Puheenaiheita

10.10.2023

Liikematkustajan paratiisi kaipaa lisää lentovuoroja

Joensuun lentoasema on jo nyt toimivuudeltaan liikematkustajan paratiisi, mutta vuorotarjonnan riittämättömyys...

28.08.2023

Vastuullisuusteemat esille kannattavuusanalyysin rinnakkaislöydöksenä

Tuntuuko siltä, että vastuullisuushöttö tulee jo korvista ulos, mutta siitä on edelleen vaikea löytää mitään...

09.03.2023

Käyttövoiman edullisuus koukuttaa sähköautoiluun

Mikäli sähköautoja pystytään tuottamaan markkinoille riittävän nopeaan tahtiin, sähköauton lopullisen voittokulun...

Miksi PenTen Oy

Yritysverkostojen ja vähähiilisen liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija

Asiantuntemus

Olen ESG-vastuullisuusvalmentaja, resurssitehokkuuden, metsäbiotalouden, kierto-talouden ja kestävän kehityksen erityisosaaja.

Kokemus

Yli 30 vuoden monipuolinen kokemus alan kotimaisista ja kansainvälisistä johtotehtävistä.

Verkostot

Verkostot ovat vahvuuteni. Omaan monipuolista kontaktipintaa ja yhteiskunnallista osaamista.

Monialaisuus

Työurani varrella olen toiminut laaja-alaisesti useilla eri toimialoilla.

Palveluistamme sanottua

Asiakaskommentit

Kommentin otsikko

Asiakaskommentti Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Donec ullamcorper lacus mauris, in tempus elit porta ut. Aliquam sem eros, imperdiet vitae luctus vestibulum, tincidunt ut sapien

- Asiakkaan nimi

Kommentin otsikko

Asiakaskommentti  Praesent volutpat, neque eu vestibulum vulputate, urna est cursus risus, sed posuere turpis arcu id risus. Nunc eu consectetur nulla. Vivamus eu tempus metus.

- Asiakkaan nimi

Kommentin otsikko

Asiakaskommentti Vestibulum metus dolor, dapibus sagittis blandit sed, pharetra id purus. Quisque eget mauris vel massa vulputate rhoncus eget id quam.

- Asiakkaan nimi

Pentti Hyttinen

Metsäbiotalouden ja luonnonvara-alan osaaja. Koulutukseltaan metsäekonomian tohtori sekä luonnonvarojen käytön maisteri (USA). Yli 30 vuoden monipuolinen kokemus alan kotimaisista ja kansainvälisistä johtotehtävistä.

Jäsenyydet

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Ota yhteyttä

Etsitkö sparrausta, verkostoja tai puhtia päätöksentekoon? Jätä yhteydenottopyyntö ja edetään seuraavalle portaalle yhdessä.