Sähköauto sopii syrjäkylälle

Laajalti viljelty uskomus maakunnissa on, että sähköautot ovat pelkkää Helsingin herrojen huvia. Ei niitä kannata syrjäkylille hommata, kun ei ole latausasemiakaan.

Polttomoottoriautoon autoon nähden teknisesti ylivoimainen sähköauto on ennakkoluuloisille yhtä pelottava kuin susi, ja sille tarjotaan samaa kohtelua kuin valkoposkihanhelle. Taustalla on olettama, että sähköä tankattaisiin huoltoasemilla samalla lailla kuin bensaa ja dieseliä.

Tosiasiassa täyssähköautoja tankataan pääsääntöisesti yöaikaan kuljettajan vetäessä sikeitä. Kodin ulkopuolisia latausasemia tarvitaan lähinnä vain silloin, kun ollaan niin kaukana kotoa, ettei yöksi pääse kotiin.

Tässä kohtaa sopiikin ihmetellä, miten hitaasti hotellit ovat lähteneet mukaan sähköautobuumiin. Huonehintaan sisältyvä mariannekarkki ei paljon lämmitä, jos latausmahdollisuus puuttuu. Oma kokemukseni on, että vain murto-osa hotelleista tarjoaa asiakkailleen sähköauton latausmahdollisuuden – edes maksua vastaan, saati ilmaiseksi.

Laajempi kantama kuin Anglialla

Olen itse ajellut nyt puolen vuoden ajan täyssähköautolla. Positiivista asennettani edesauttaa vertailu perheemme käyttöautoon Juuassa 1970-luvulla. Anglialla pääsi yhdellä tankkauksella talvikelissä parisataa kilometriä. Moottorin hyydyttyä kirkonkylältä palattiin usein traktorihinauksessa.

Sähköautoni kulkee täydellä akulla yli 400 kilometriä. Kun ajomatkaa kertyy viikossa 300–500 kilometriä, akkua on tarpeen ladata parina yönä viikossa. Mukana kulkeva irtolaturi on käytettävissä kaikkialla, missä vaan on tarjolla voimavirtaa.

Kun asuu Suomi-neidon vyötäisillä, normiautoilijalle tulee harvoin tilanteita, joissa kantama ei riittäisi määränpäähän ja useimmiten takaisinkin. Kaupallisia latausasemia olen käyttänyt puolen vuoden aikana vain neljä kertaa.

Peräkärryn kanssa toimintasäde toki lyhenee. Rankakuorman haku Juuasta Liperiin sujuu kuitenkin ongelmitta. Raivaussahat ja rälläkät kulkevat siististi sisätiloissa, koska tavaratilaa täyssähköautossa on tarjolla runsaammin, kun polttomoottoria ei lainkaan tarvita – toisin kuin hybridiautossa, jossa tavaratilaa syö olennaisesti se, että autossa on tuplajärjestelmä.

Totta on, että kipakalla pakkasella kantama lyhenee jopa 30 prosenttia – etenkin, kun viluherkkä vaimo kääntää lämmityslaitteen ja penkinlämmittimen nappulat kaakkoon. Tästä aiheutuvan lisäkulutuksen voi hyvillä mielin perustella itselleen niin kauan kuin vaimolla on omistuksessaan bensa-auto, jota saattaa joutua joskus kysymään lainaksi tavallista pidemmille reissuille.

Uteliaisuus uutta kohtaan energisoi

Joka tapauksessa uskallan väittää, että sähköauto soveltuu maalle jopa paremmin kuin kaupunkiin. Kaupunkiasujille sähköauto on erityisen kömpelö kulkupeli, jos taloyhtiö ei lämpene latauspisteille. Harvalla kun on pikkuyksiössään lisävarusteena voimavirtapistorasia.

Latausasemaverkoston puutteellisuus ei niinkään ole ratkaiseva ongelma paikkakunnalla asujalle vaan siellä vierailijalle. Maalta on jo tänä päivänä kohtalaisen huoletonta matkata keskuskaupunkeihin, joista latausasemia löytyy. Sen sijaan kaupungeista maalle matkaavia latausmahdollisuuden epävarmuus varmasti askarruttaa.

Sähköautoesimerkki sopii moneen muuhunkin uutuuteen, joka herättää vastustusta sen vuoksi, että sitä yritetään käyttää samalla tavoin kuin perinteistä tuotetta, vaikka pitäisi siirtyä niin sanotusti nextille levelille ja muuttaa koko toimintakonsepti uuteen asentoon.

Sähköauto ei varmasti ole käyttöhyödykkeenä vielä kaikilta osin valmis – eikä etenkään sähköautoinfra, mutta on aina energisoivaa olla utelias uutta kohtaan. Luotan siihen, että aina löytyy hyväsydämisiä ihmisiä, jotka akun tyhjennyttyä hinaavat autoni takaisin kotiin susirajan takametsistä.

Pentti Hyttinen