Vahva johtaja on valmis tulemaan hylätyksi

”Elämässä on aina hyvä olla edes jonkin verran toivomisen varaa” oli yksi Esa Saarisen lausahdus, jonka kirjasin muistiinpanoihini Kyproksen Pafosissa kesäkuussa 1998. Sain siitä uskallusta ottaa vastaan saamani työtarjous ja lähteä kolmeksi vuodeksi Euroopan komission palvelukseen Brysseliin.

Lueskelen nyt Esan tuoretta kirjaa, joka on tavallaan hänen ajattelunsa kehittymisen elämäkerta. Teksti saa minut pohtimaan hyvinkin perusteellisesti omaa järjenjuoksuani ja myös toimintaani johtajana, sillä Esa on vaikuttanut hyvin paljon minun omaan tapaani ajatella.

Olen päässyt nauttimaan Esan omaleimaisesta ulosannista yhteensä useiden viikkokausien ajan eri yhteyksissä hyvinkin eksoottisissa ympäristöissä – Pafosin lisäksi mm. Venetsiassa 2006, Kolilla useita kertoja 2007-2009, Bulevardilla 2010 ja Porvoossa 2013.

Johtaja on parhaimmillaan ”ylärekisterissä”

Ennen muuta minuun on tehnyt vaikutuksen Esan opit erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja inhimillisestä johtamisesta. Hänen keskeinen viestinsä on, että ihmisellä on taipumus tehdä hyvin nopeasti pitkälle vietyjä olettamuksia toisesta ihmisestä hyvinkin pienten yksityiskohtien pohjalta havaitsematta, että yhtälö on väärä.

Esimerkiksi nenärengas saa meidät näkemään sitä kantavassa henkilössä automaattisesti paljon muitakin ominaisuuksia, joilla ei sinänsä ole mitään kytkentää nenärenkaan kanssa. Samoin triggerinä toimii vaikkapa maanpuolustuskurssin pinssi työnhakijan rintapielessä ohjaten ajatuksiamme kotiin, uskontoon ja isänmaahan.

Samalla kaavalla joskus tavattoman pienet asiat heittävät meidät pois balanssista ”alarekisteriin” laukaisten pääkoppaamme negatiivisen mielialan, jolla ei todennäköisesti ole mitään yhteyttä todelliseen asiaintilaan. Pahaenteiset videot alkavat pyöriä päässämme, vaikka viiteaineisto on arkijärjellä ajatellen huomattavan ohutta.

Olen iskostanut Esalta itseeni, että työtehtäviä on antoisinta hoitaa ”ylärekisterissä” ilolla, rohkealla uteliaisuudella ja mahdollisimman paljon positiivisen kautta. Mitä enemmän havainnoit hyvää ympärilläsi, sitä enemmän näet sitä kaikessa elämässäsi.

Emme voi vaikuttaa siihen, mitä on jo tapahtunut, mutta voimme valita, miten me siihen suhtaudumme. Voimme valita oman asenteemme, ajatuksemme ja näkökantamme. Elämänilokin on pitkälti oma valinta.

Kaikkia tämä tyylini ei tietenkään ole matkan varrella miellyttänyt. Silloin tällöin jotkut ovat paheksuneet lähestymistapaani opettaen, että maalin jälkeen ei kannata tuulettaa, sillä seuraavan maalin voi tehdä vastustaja. Johtajan kuuluu olla hyvinä hetkinäkin vakavailmeinen, kuten Janne Ahonen ja Kimi Räikkönen palkintopallilla ovat meitä esimerkillään opastaneet. Muuten voi käydä niin kuin Alexander Stubbille.

Johtajan tehtävä on luoda edellytykset onnistumiselle

Esan kirja sattuu hyvään saumaan, sillä viime päivinä mediassa on puhuttu useammankin asiantuntijan suulla johtamisen muutoksesta. Siitä, että autoritäärisen johtamisen aika on ohi ja tilalle on tulossa sosiaalisia taitoja ja vuoropuhelua korostava inhimillinen lähestymistapa. Juttuja lukiessani päällimmäinen ajatukseni on ollut ”ai jaa, että nytkö vasta on muuttumassa”.

Itselleni asia on ollut selvä koko työurani ajan. Kävin yli 30 vuotta sitten laajamittaisen johtajakoulutuksen USA:ssa ja sittemmin olen suorittanut mm. Liikkeenjohdon Instituutin pitkän johtamiskoulutusohjelman sekä monia muita erilaisia julkisen sektorin ja yritysmaailman johtamiskoulutuksia. Missään koulutuksessa en ole pannut merkille autoritäärisen johtamisen ylistystä, päinvastoin. Vielä vähemmän sen perään on haikailtu missään kokemassani työyhteisössä.

Sekä Esan että noiden käymieni koulutusten mukaan johtajan keskeinen tehtävä on luoda edellytykset sille, että johdettavana olevat ihmiset onnistuvat tehtävissään sekä samalla kehittyvät osaajina ja kasvavat ihmisinä. Jopa armeijassa, autoritäärisen johtamisen ikiaikaisessa kehdossa, on jo aikoja sitten siirrytty niin sanottuun syväjohtamiseen, jossa keskiössä on sotilaiden kuuntelu, motivointi ja mahdollisimman omaehtoinen toiminta. Paras palkinto johtajalle on se, kun ”oma kasvatti” etenee yhä vaativampiin tehtäviin.

Johtamisopit rakentavat yhteisymmärrystä

Pitkän työuran myötä oppii, että johtamisopit tulevat ja menevät. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia, sillä niiden kautta asioille ja ilmiöille pyritään löytämään yhteinen tulkinta, yhteinen kieli. Se luo yhteisöllisyyttä, yhteisymmärrystä ja helpottaa organisaation tavoitteiden saavuttamista.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa johtamisoppia eikä johtamistapaa. Ihmiset ovat erilaisia: johtamistapa, jonka yksi kokee kannustavana ja omaa työtä tukevana välittämisenä, on toisen mielestä hiostavaa kyttäämistä ja kontrollointia.

Ihmisten lisäksi myös johtamistilanteet ovat erilaisia: budjettileikkausten keskellä painivassa organisaatiossa tarvitaan johtajalta toisenlaisia avuja kuin huipputulosta takovassa yrityksessä. Tärkeintä on osata säätää johtamistapansa sopivaksi erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Johtajan on oltava samalla kertaa rohkea ja nöyrä – sortumatta kuitenkaan nöyristelyyn.

Esa korostaa johtajan roolia työntekijöidensä tukena ja edellytysten luojana, mitä kutsutaan ns. palvelevaksi johtamiseksi. Samalla tavoin ihmisten jatkuvan kehittymisen pohjalle rakentuu kannustava ja valmentava johtamistapa. Myöskään ei sovi unohtaa asia- ja suorituskeskeisiä oppeja, kuten tavoitejohtaminen ja tulosjohtaminen, sillä niillekin on hetkensä.

Vahva johtaja on valmis tulemaan hylätyksi

Esan ohella toinen aktiivisesti seuraamani inhimillisen johtamisen guru on Tommy Hellsten. Hän on antanut monia hyviä eväitä johtamisen haastavimpiin tilanteisiin. Erityisesti negatiivisen palautteen antaminen on taito, jossa valtaosa johtajista tuntee riittämättömyyttä.

Itse en ole koskaan kokenut olevani parhaimmillani niissä tilanteissa, joissa tehtäväni on ollut korjaavan palautteen antaminen tai peräti varoituksen antaminen, saati irtisanominen. Tuskinpa kovin moni muukaan niistä tilanteista nauttii.

Lohduksi Hellsten painottaa kirjoituksissaan, että johtaja ei saakaan hakea itselleen hyväksyntää yrittämällä miellyttää muita. Johtajalla on oltava kyky asettaa rajoja ja tehdä vaikeita päätöksiä. Se tarkoittaa, että johtajan täytyy olla valmis tulemaan hylätyksi. Se vaatii vahvuutta.

Tässä mielessä erityisen hankalia ovat olleet työtehtävät, joissa olen toiminut operatiivisena johtajana poliittisesti valitun luottamusjohdon alaisuudessa. Työyhteisön pelisääntöjä rikkonut työntekijä hakee – ja usein saakin – turvaa heimolaisiltaan luottamusjohdosta. Kun johtajaa erottamisen uhalla kielletään puuttumasta asiaan, muu työyhteisö tulkitsee tilanteen niin, että johtaja katsoo epäkohtaa läpi sormien.

Valitettavasti joudun toteamaan, ettei poliittisesti valitun luottamusjohdon toiminta muutoinkaan ole kelvannut aina malliksi hyvistä käytännöistä. Sättimistä ja suoraa huutoa tuli monesti päin pläsiä omien alaisteni ja joskus sidosryhmienkin läsnä ollessa. Myötähäpeä oli tuttu tunne esimerkiksi niissä tilanteissa, kun kokousesitelmän pitänyt työntekijäni lahdattiin elävältä, jos esitelmä ei sattunut myötäilemään poliitikon omaa katsantokantaa. Vaati tietoista keskittymistä olla forwardoimatta tällaisia käytänteitä eteenpäin omassa johtamisessaan.

Omassa toiminnassani kaikkein hankalimpia korjaavan palautteen antamistilanteita ovat olleet tapaukset, joissa henkilö kokee tekevänsä työnsä oikein ”koska on näitä hommia jo parikymmentä vuotta tällä tavalla tehnyt”, muttei huomaa kuormittavansa toimintatavallaan muuta työyhteisöä.

Sattumat ohjailevat elämänkulkua

Esa painottaa, että elämä on lopulta ei-niin-ilmeisten sattumien ohjailemaa. Itseään kehittämällä voi tarjota sattumalle tarttumapintaa. Ehkäpä juuri tästä oli kyse, kun minulle avautui ainutlaatuinen tilaisuus, vain hyvin lyhyen aikaa auki ollut ikkuna, kun pääministeri Sipilän hallitus linjasi tavoitteeksi päästä irti poliittisista virkanimityksistä. Sen mahdollistamana minut nimitettiin Metsähallituksen pääjohtajaksi kesäkuussa 2016.

Kun en ole koskaan toiminut millään tavoin puoluepolitiikassa, ilman tuota Sipilän linjausta minun olisi ollut hyvin vaikea päästä ylimpiin julkisen sektorin johtotehtäviin poliittisesti sitoutumattomana henkilönä. Tuo linjaushan rapautui saman tien, sillä nimitykseni vuoksi vastuuministeri sai puolueeltaan varoituksen sen vuoksi, ettei esittänyt tehtävään oman puolueensa edustajaa, pitkän linjan maatalouspuolen vaikuttajaa (jota itsekin suuresti arvostan).

Kiitollisena työyhteisön kanssakulkijoilleni ja suotuisille olosuhteille voin iloita siitä, että kolmivuotisen toimikauteni aikana Metsähallitus saavutti toiminnalliset tavoitteensa erinomaisesti sekä teki myös liiketaloudellisesti kaikkien aikojen parhaat tuloksensa. Ehkäpä Esa Saariselle voi antaa pisteet siitä, että henkilöstötutkimusten mukaan työhyvinvointi, ja etenkin johtaminen, kohenivat vuosi vuodelta toimikauteni aikana.

Näin tapahtui huolimatta siitä, että toimintojen tehostaminen tarkoitti luonnollisesti myös monia ikäviä asioita: yt-neuvottelut olivat meneillään valtaosan toimikaudestani jossakin osassa liikelaitosta ja kannattamattomia tytäryhtiöitä järjestettiin uudelleen – ja kaiken lisäksi menneisyydestä oli taakkana kaksi raskasta ja mittavaa Metsähallituksen liiketoimintaa koskevaa oikeusprosessia. Kääntöpuolena kaikki tämä – yhdistettynä avoimeen ja suojaamattoman elämäniloiseen esiintymistyyliini – tarkoitti myös sitä, että loskaa tuli helposti tuulettimeen asiasta jos toisestakin.  

Jokaisella on oma todellisuus

Esa Saarisen opeilla oli keskeinen vaikutus siihen, että kesäkuussa 2019, kun Suomi oli saanut uuden hallituksen ja myös Metsähallituksen oma hallitus oli päivitetty – ja henkilökohtaisessa lähipiirissäni oli tapahtunut merkittävä vastoinkäyminen, rohkenin tehdä selväjärkisen ratkaisun: tein päätöksen hypätä pois päivätyöstä ja paneutua joksikin aikaa asioihin, jotka ovat jääneet tähänastisessa elämässäni liian vähälle huomiolle.

Menemättä itsereflektiossa tämän syvemmälle (kohti itseruoskintaa) johtamisopit ja oman kokemuksensa voi kiteyttää siten, että aina kannatta pyrkiä katsomaan asioita eri näkökulmista: jos omenassa on keltaista, vihreää ja punaista ja ihmiset katsovat sitä eri kulmista, niin kaikki kolme ovat yhtä oikeassa, vaikka vastaukset poikkeavat toisistaan. Kullekin on oma todellisuus. Valitettavan usein ihmisillä, työyhteisöillä ja myös medialla on kuitenkin taipumus kietoutua yhden näkökulman narratiiviin.

Ilman Esan oppeja olisin tuskin koskaan rohjennut lähettää juhannuksen alla 2019 henkilöstölle läksiäisviestinä runoilija Ilpo Tiihosen sanoja, jotka olivat sattuneet silmiini pari viikkoa aiemmin tuttavaperheen lakkiaisjuhlissa:

”Kun kasvaa ihmiseksi
täytyy kokeilla,
onko peltisiivet kalalokeilla,
ja minkälaisin siivin lentää
valtameren suola
ja onko muovivaahtoa
sen hurjan härän kuola.

Täytyy koetella, koskea
ja katsella ja haistella,
täytyy multaan painaa poskea
ja vettä maistella.
Silloin tietää millaisessa maailmassa
täytyy asua.

Mutta kaikkea ei ehdi nähdä,
paljon ohi vilahtaa
ja joka hetki syntyy jotain, 
joka muuttaa maailmaa.”

Pentti Hyttinen, toimitusjohtaja PenTen Oy